Omatoimilomat laskussa ja valmismatkat nousussa

Valmismatkat ovat taas nousussa, mutta ei mitkä hyvänsä, vaan pienehkölle kohderyhmälle tarkoin räätälöidyt täyden palvelun matkat.

Mennä vuosina ihmiset innostuivat omatoimimatkoista, kun lentohinnat laskivat ja väestön kielitaito koheni. Sai räätälöidä itse oman matkansa ja mennä sinne minne nenä näytti. Ei tarvinnut liikkua oppaan luotsaamassa turistilaumassa, vaan sai vaella itsenäisesti kuin maailman kansalainen konsanaan.

Ympyrä on sulkeutunut. Valmismatkat kiinnostavat jälleen, mutta ei massamatkat, vaan kohdetyhmälle tarkoin räätälöidyt.

Halutaan helppoa

Matkustustavoissa on tapahtunut muutos. Kiireinen ihminen, joka lähtee viikon matkalle, ei välttämättä jaksa kytätä edullisia lentolippuja ja miettiä mahdollisia jatkolentoja sekä majoitusta niiden välillä. Entä millainen majoitus on itselle paras? Onko kenties kauniin kuvan majapaikka discon tai slummin vieressä? On suorastaan moukan tuuria löytää hyvä ruokapaikka. Etsimisessä mene aikaa ja monelle aika on rahaa.

Kaikki eivät halua ottaa lyhyellä lomalla riskejä. Halutaan pelata varman päälle. Ollaan valmiita maksamaan siitä, että saadaan sitä mitä halutaan.

Nyt matkustavaisia kiinnostaa pienehköt ryhmämatkat, joissa on samanhenkistä porukkaa.
– Esimerkiksi golf- ja skimbamatkat kiinnostavat erityisesti. Ja varsinkin matkat, joissa voi sekä skimbata että golfata saman matkan aikana, sanoo Satu Kulokorpi, joka hostaa miehensä Mikko Koskisen kanssa skimba- ja golfmatkoja Espanjan Sierra Nevadaan.

– Yksilöllisyys on tärkeää, että voi toteuttaa omia mieltymyksiä matkalla. On vapaata aikaa, ei liian tiukka aikataulu. On olemassa ryhmä. Voi osallistua tai olla osallistumatta, hän lisää.

Matkailun trendi

Kulokorpi ja Koskinen viettävät osan vuotta Espanjan Aurinkorannikolla. He ovat aitiopaikalla nähdäkseen, miten nykyään halutaan matkailla.

Erityisesti liike-elämän vaikuttajat haluavat stressivapaita lomia. Trendinä on se, että yhdistetään työ ja huvi ihan jo verotussyistä. Matkaillaan mielellään yhteistyökumppaneiden ja työntekijöiden sekä sidosryhmien kanssa.

Johtajat voivat ulkoistaa meille hostaamisen täysin ja itse keksittyä vieraana oloon. Sellaista kokonaisvaltaista palvelu kaivataan.
– Hankimme liput, välineet, päivitämme skimbaus- ja golftaidot. Vinkaamme parhaat ravintolat, liikuntapaikat ja muut aktiviteetit. Huolehdimme matkalaisista kuin omista ystävistämme, Kulokorpi lupaa.

Matkalla pitää olla mieluista tekemistä, siksi aktiiviset hyvinvointilomat kiinnostavat. Hyvinvointitrendin myötä ymmärretään, että kun antaa itselleen hyvää oloa: virikkeitä, liikuntaa ja hyvää seuraa, niin on täpäkämmässä työkunnossa.

Mikä kaveeraus?

Satu Kulokorven ja Mikko Koskisen hostaamat skimba ja golf -matkat starttaavat joulukuun 12 päivä ja jatkuvat aina 23.2.19 asti. He hostaavat, mutta Vastuullinen matkanjärjestäjä on Viajes Meriatur. Kohteena on Espanjan Sierra Nevadan huikeat rinteet ja Mijaksen upeat golfkentät.  Matkalla ei ole pulaa muistakaan aktiviteeteistä; ei liikunnasta, eikä kulttuurista.

Kulokorpi ja Koskinen ovat lanseeraneet Facebookiin Kaveeraus-sivuston. Kaveerauksesta itse asiassa heidän matkailuyrittäjyytensä alkoi.
– Huomasimme, että moni halusi seuraa liikunnallisiin aktiviteetteihin, mutta seura puuttui. Siksi perustettiin sivusto. Sinne saa liittyä kuka vaan. Sen ajatuksena on yhdessä harrastaminen mukavissa merkeissä.

– Mitäpä jos lähtisit kaamosta karkuun? Espanjassa iloa ja valoa riittää, unohtamatta afterskitä ja -golfia, vinkkaa yrittäjäpariskunta.

Satu ja Mikko kutsuvat kaikki uudet kaverit mukaan matkalle ja kehottavat tutustumaan facebook-sivuihin (löytyy hakusanalla kaveeraus) ja/tai ottamaan yhteyttä matkatoimistoon: Viajes Meriaturiin (www.meriatur.com).